Oljyanalyysi

Hankkeesta on tietoa seuraavilla kielillä
Etikett Data
Osaohjelma Pohjoinen
Toimintalinja, toimenpidekokonaisuus 1. Elinkeinoelämän kehittäminen
Hankkeen nimiOljyanalyysi
Hankkeen kuvausTausta Sen yhteisen toiminnan puitteissa, jota innovaatioyritykset Process IT Innovations ja Digipolis Research ovat harjoittaneet vuosina 2005–2007, ja keskusteluissa alueen teollisuuslaitosten kanssa, on tullut esiin, että öljyn hiukkaset ovat ongelma, johon tänä päivänä ei markkinoilla ole tyydyttävää teknistä ratkaisua. Tätä ajatellen toteutettiin esittelyhanke, jossa kamerapohjaista ratkaisua hiukkasten mittaamiseen arvioitiin. Hiukkasia sisältäviä öljyjä, jotka analysoitiin, saatiin Stora Ensolta Kemistä ja Outokumpu Steeliltä Torniosta. Hankeomistaja saattoi osoittaa, että kamerapohjainen sensori on mahdollinen tekninen ratkaisu teolliseen ongelmaan. Saattamalla yhteen yliopistot ja alueellinen SME konkreettisen teollisen ongelman pariin luodaan mahdollisuus vahvistaa tutkimusta, uusia innovatiivisia tuotteita, jotka perustuvat huipputeknologiaan, kehitetään alueellisten tavarantoimittajien toimintaa sekä on mahdollista tarjota uusia teknisiä ratkaisuja alueen teollisuuksille. Tavoite ja tarkoitus Hankkeen tarkoituksena on yhteistyönä ruotsalaisten ja suomalaisten tutkimusorganisaatioiden kesken kehittää kokonaisratkaisuja öljyn hiukkasanalyysia varten. Tavoitteet: 1. Harjoittaa poikkitieteellistä tutkimusta seuraavilla alueilla: a. koneenosien voitelu ja kuluminen, fokus hiukkasten kehittymisessä b. optisen hiukkasanalyysin järjestelmät c. sisäänrakennetut järjestelmät vaativiin ympäristöihin, mukaan lukien kommunikaatio d. ihmisen ja koneen välinen interaktio 2. Kehittää esittelyjärjestelmä, joka perustuu tutkimustuloksiin. 3. Tehdä vähintään yksi esittelyjärjestelmän pilottiasennus. 4. Mahdollistaa yritysten välistä yhteistyötä, fokus tuotekehityksessä. 5. Hyödyntää mahdollisuutta kehittää uusia tuotteita ja palveluja. 6. Luoda hyvä rajat ylittävä innovaatiojärjestelmä organisaatioiden välille.
PäähakijaLuulajan tekninen yliopisto
Muut hankkeessa toimijatKemi-Tornion ammattikorkeakoulu
Hankkeen toteuttamisaika2008-10-01 - 2011-04-30
Rahoituspäätöksen päivämäärä2008-10-09
Myönnetty EU-rahoitus486600
Hankkeen kokonaiskustannukset816000

Yhteystietoja ja lisätietoja:

Etikett Data
YhteyshenkilöPär-Erik Martinsson
Puhelinnumero+46 920 49 13 67
SähköpostiPar-Erik.Martinsson@LTU.se