Hankkeen tarkoituksena on
• edistää ympäristöystävällisen ja tehokkaan tekniikan kehittämistä bioenergian tuotantoa varten
• edistää biopohjaisten polttoaineiden ja kemikaaliteollisuuden raaka-aineiden kehittämistä
• tukea tutkimus- ja kehittämistyöllä pienimuotoista lämmön- ja sähköntuotantoa paikallistasolla.
Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä, joiden avulla biomassaa voidaan käyttää aiempaa monipuolisemmin. Tavoitteena on myös parantaa alueen energiaomavaraisuutta ja kehittää menetelmiä, joilla voidaan vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Hankkeen teknisenä tavoitteena on kehittää erilaisiin kaasutustyyppeihin perustuvia biomassan (etenkin puun ja hakkuujätteen) kaasutusprosesseja sekä kehittää synteesikaasun puhdistusta ja käyttöä biopolttoaineiden ja biokemikaalien tuotantoon.
Päähakija
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
Muut hankkeessa toimijat
Oulun yliopisto, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluosakeyhtiö, Centria tutkimus ja kehitys, Ylivieska, Luulajan teknillinen yliopisto