Mara Nord

Etikett Data
Osaohjelma Pohjoinen
Toimintalinja, toimenpidekokonaisuus 3. Alueellinen toimivuus ja identiteetti
Hankkeen nimiMara Nord
Hankkeen kuvausHankeen tarkoitus ja tavoitteet Hankkeen päätavoitteena on lisätä pohjoismaisten tiehallintojen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä GPR-menetelmien käytössä tiehuollon suunnittelussa. Yhteistyön tuloksena syntyy verkosto, joka vahvistaa kyseisen alan osaamista tällä alueella. Hankkeen tavoitteena on osoittaa GPR-menetelmän potentiaali tiehuollon suunnittelussa Pohjoismaissa. Teiden kunto paranee ja hanke tuottaa myös taloudellisia etuja. Yhdenmukaistamalla nämä toiminnot Pohjoismaissa voidaan varmistaa hankintamenettelyjen laatu ja laajentaa hankintapohjaa ja helpottaa siten tiehallintojen työtä. Hankkeen päätavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi on laadittu myös seuraavat osatavoitteet: • Osaamispuutteiden paikkaaminen – GPR-menetelmän tunnettuuden lisäämiseksi on suunniteltava ja järjestettävä erilaisia koulutuksia. Lisäksi on tärkeää levittää tietoa menetelmästä. Hankkeessa laadittavaa opetusmateriaalia käytetään myöhemmin uusien asiantuntijoiden kouluttamiseen. • Rajat ylittävien rutiinien yksinkertaistaminen – hankkeessa laaditaan suosituksia maiden välillä sovellettaville yhdenmukaisille hankinta- ja tarjouskäytännöille. • Alan huippuosaamisen edistäminen – menetelmää on tutkittava edelleen, ja tuloksilla edistetään prosessien yhdenmukaistamista maiden välillä. Tutkimuksen avulla voidaan kehittää lisää huippuosaamista, joka luo lisäarvoa alueelle ja vahvistaa asemaamme GPR-asiantuntijoina. Yhdistämällä nämä eri osat hanke vahvistaa yhteistyötä tutkimustoiminnan, eri maiden tiehallintojen ja alueen elinkeinoelämän välillä.
PäähakijaRevaniemen Koulutuskuntayhtymä (RAMK)
Muut hankkeessa toimijatOulun seudun koulutuskuntayhtymä (OAMK), Lapin tiepiiri, Vägverket (Ruotsin tievirasto)
Hankkeen toteuttamisaika2009-10-01 - 2011-12-31
Rahoituspäätöksen päivämäärä2009-10-23
Myönnetty EU-rahoitus368229
Hankkeen kokonaiskustannukset751715

Yhteystietoja ja lisätietoja:

Etikett Data
YhteyshenkilöAri Karjalainen
Puhelinnumero+358 40 510 8427
Sähköpostiari.karjalainen@ramk.fi