Renovasjonstransporter på Nordkalotten

Etikett Data
Osaohjelma Pohjoinen
Toimintalinja, toimenpidekokonaisuus 3. Alueellinen toimivuus ja identiteetti
Hankkeen nimiRenovasjonstransporter på Nordkalotten
Hankkeen kuvausTausta Hålogaland Ressursselskap IKS (HRS) on kunnallinen puhtaanapitoyhtiö, joka vuosittain ajaa 3 500 raskasta kuljetusta Narvikista Kiirunaan lastina poltettavaa jätettä. Jätemäärä kasvaa vuosittain, mikä aiheuttaa lisäkuljetuksia. Nyt voidaankin todeta, että autokuljetukset Narvikista Kiirunaan eivät ole taloudellisesti tai ympäristön kannalta kannattavia, koska ei ole mitään Kiirunasta Narvikiin tapahtuvan logistiikan rakennetta tai valvontaa. Siksi kuljetusautot ajavat tyhjinä takaisin Narvikiin. Tavoite ja tarkoitus Työstämällä rakenne logistiikkaa varten, hyödyntäen muutamia solmukohtia Kiirunan ja Narvikin kunnissa, hankkeen tavoitteena on tukea ekologisesti rationaalisempaa Norjan ja Ruotsin välistä kuljetusjärjestelmien hyödyntämistä. Hankkeen tavoitteena on myös tarkastella muita, vaihtoehtoisia kuljetusmahdollisuuksia, jotka saattaisivat olla ympäristöystävällisempiä.
PäähakijaTekniska Verken i Kiruna AB
Muut hankkeessa toimijatKiruna Bilfrakt AB, Hålogaland Ressurselskap IKS, Narvik
Hankkeen toteuttamisaika2008-08-01 - 2009-04-30
Rahoituspäätöksen päivämäärä2008-06-12
Myönnetty EU-rahoitus17625
Hankkeen kokonaiskustannukset82175

Yhteystietoja ja lisätietoja:

Etikett Data
YhteyshenkilöJan Pettersen
Puhelinnumero+47 769 220 00
Sähköpostijanp@hrs.no