Kuukauden hanke

Pohjoiskalotin Rajaneuvonnan elinkeinoelämälle suunatautuvan ohjauksen kehittäminen

Hanke vastaa rajat ylittävää toimintaa suunnittelevien ja sitä harjoittavien yritysten tiedon tarpeeseen. Jos yritystoimintaa laajennetaan toiseen maahan, on paljon asioita, jotka pitää ottaa huomioon. Ennakointi ja säädösten etukäteen selvittäminen ovat keskeisiä tehtäviä.

 

Hanke kehittää Rajaneuvonnan tiedotuskanavia ja palvelumallia, jotta yrittäjät saisivat tarvitsemansa tiedon oikeaan aikaan. Jos aloitat urakan, perustat toimintaa naapurimaahan tai alat tehdä siellä kauppaa, on tärkeää ottaa selville, minkälaiset säännöt ohjaavat toimintaasi. Opastamme sinua löytämään tiedot, joita tarvitset päästäksesi alkuun.

 

Tähän mennessä hanke on tiedottanut Rajaneuvonnan yrityspalveluista Kiirunasta Pietarsaareen ja Mo i Ranasta Kuusamoon ja tavoittanut yli 300 henkeä järjestetyillä koulutustilaisuuksilla. Hanke on opastanut yli 70 suomalaista, ruotsalaista ja norjalaista yritystä heidän kysymyksissään. Hanke on rakentanut kesäkuussa julkaistavat uudet nettisivut ja testannut erilaisia tiedotuskanavia kuten chattia ja uutiskirjettä.

 

Keväällä 2018 olemme järjestäneet yhdessä Gränsmöjligheter-Interreg-hankkeen ja MidtSkandian rajayhteistyöorganisaation kanssa seminaarin ”Svenske markedet noe for deg?”, joka oli kohdistettu elinkeinotoimijoille eteläisimmästä Nordlandista. Lisäksi olemme tänä keväänä järjestäneet kaksi matkailualan kolutusta, joissa uudistusten lisäksi on käsitelty palvelun turvallisuusmääräyksiä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Olemme esitelleet hankkeen alueellisille poliitikoille Pohjois-Norjan alueella, jotta tietoisuus rajaestetyöstä paranisi. Yritysneuvonnassa olemme hyödyntäneet kontakteja elinkeinoyhtiöihin ja -järjestöihin ja tämä toimii mielestämme hyvin. Jatkossa kehitämme tätä työtapaa edelleen ja huomioimme naisyrittäjiä yhä enemmän.

 

Rajat ylittävä lisäarvo muodostuu eri maiden viranomais- ja asiantuntijaverkostojen hyödyntämisestä. Kun yrittäjiä tai yksityishenkilöitä neuvotaan kysymyksissä sekä Suomen ja Ruotsin että Suomen ja Norjan välillä, ovat rajat ylittävät viranomaisverkostot toimivan palvelun edellytys. Verkostojen laajentaminen on tärkeää hankkeelle ja teemme sitä jatkuvasti. Verkostojen avulla voimme levittää tietoa mahdollisuuksista rajat ylittävässä elinkeinotoiminnassa ja tavoittaa enemmän ihmisiä koko Pohjoiskalotin alueella.

 

Linkki nettisivuille:Elinkeinoelämälle suunnatun palvelun kehittäminen Pohjoiskalotin Rajaneuvontaan

 

Johtava tuensaaja: Lapin liitto
Muut tuensaajat: Storfjord kommune
Hankeaika: 2016-2019
Hankkeen budjetti: 1 030 852 EUR
Myönnetty EU-varat: 325 000 EUR
Myönnetty IR-varat: 291 677 EUR
Julkinen rahoitus: 414 175 EUR

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuula Ajanki ja Eleonoora Väänänen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Irene Pedersen ja Riitta Leinonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Einar Bödker, Tolletaten Midt-Norge