Kuukauden hanke – Bothnian Arc UF

Oulun kaupunki ja Ung Företagsamhet Norrbotten ovat syksystä 2018 lähtien toteuttaneet Interreg Nordin osarahoittamaa projektia Bothnian Arc UF. Projektin tarkoitus on kehittää rajat ylittävää yhteistyötä yrittäjyyskasvatuksen opetuksessa Perämerenkaaren alueella. Projektin toiminnoissa nuorten tietämys alueen elinkeinoelämän toiminnasta lisääntyy ja he saavat valmiuksia sekä työskennellä että perustaa yrityksiä yli rajojen. Ajatuksena on yrittäjyyden ja yritteliäisyyteen opettamisen ohella totuttaa nuoria rajat ylittävään yhteistyöhön jo kouluaikana, mikä pitkällä aikavälillä johtaa työperäisen liikkuvuuden lisääntymiseen Perämerenkaaren alueella.

 

”Olen saanut uusia näkökulmia yrittäjyyden opettamiseen ja rajat ylittävä työskentely on ollut opettavaista”, kertoo luulajalainen lukio-opettaja Annika Sannerström. ”On ollut todella mielenkiintoista peilata omaa tekemistä alan tutkimukseen yhteistyössä, mitä on tehty Luulajan teknisen yliopiston ja Oulun yliopiston kanssa. Olen kokenut projektitoiminnan antoisana ja se on vienyt omia ajatuksia ja ongelmanratkaisutaitoja eteenpäin.”

 

 

Ydinryhmä Perämerenkaaren alueen opettajia on voinut osallistua vaihtotapaamisiin ja seminaareihin, joita on järjestetty oppilastapahtumien yhteyteen. Toiminta on sidottu opetussuunnitelmiin ja yrittäjyyskasvatuksen menetelmiin, joita toteutetaan pääperiaatteiltaan samalla tavalla Suomessa ja Ruotsissa. Esimerkiksi Nuori Yrittäjyys opinto-ohjelmien (Ruotsissa Ung Företagsamhet) puitteissa ollaan järjestetty messuvaihtoa ja yhteisiä innovaatioleirejä. Vuoden 2019 aikana n. 100 nuorta vieraili naapurimaan NY-messutapahtumassa ja 3 suomalaista NY-yritystä ja 3 ruotsalaista UF-yritystä osallistuivat yrityksinä naapurimaan messuille. Syyskuussa järjestimme kaksipäiväisen innovaatiotapahtuman Luulajassa, minne osallistui n. 250 suomalaista ja ruotsalaista lukio-opiskelijaa ja opettajaa. 

 

 

Oppilaat, jotka voittivat innovaatiokilpailun ehdotuksellaan tavasta kierrättää suihkuvettä wc-pöntön huuhteluvedeksi. Lotta Hirsikangas ja Nea Kulju Torniosta sekä Elina Ek ja Felicia Backelind Bodenista yhdessä opettajien ja Emma Enströmin UF Norrbottenista pääsivät vierailemaan Haaparannan IKEAssa. Henrika Eneros IKEAsta esitteli kuinka IKEA ottaa kestävän kehityksen huomioon toiminnassaan.

Projektin ytimessä on kansainvälisen yhteistyön mahdollistaminen ja mahdollisuuksien näkyväksi tekeminen oppilaille ja opettajille. Varhain aloitettu liikkuminen rajojen yli ja yhdessä työskentelyn aloittaminen johtaa yhtenäisen työ- ja yrittäjäkulttuurin muodostumiseen Perämerenkaaren alueelle. Yhdessä tekeminen luo motivaatiota ja yhteisiä taitoja sekä antaa kokemuksia ja verkostoja tulevaisuuteen.

 

 

Lue lisää