Kuukauden hanke – EMRA, Environmental planning, Measures and Actions in Regulated water systems

Tietojenvaihto ja fyysiset toimenpiteet edistävät Luulajanjoen ja Kemijoen biologista monimuotoisuutta.

Pärälven, sääntelemätön vesialue, joka virtaa säänneltyyn Luulajanjokeen
Kuva: Norrbottenin lääninhallitus

Laajamittainen vesivoiman rakentaminen ja aiempi tukinuitto vaikuttavat nykyään kalojen elinympäristöihin ja kasvillisuuteen monissa Ruotsin ja Suomen vesistöissä. EMRA-hanke luo rajan ylittävän yhteistyön avulla laajan tietopohjan vesiympäristön ennallistamiseksi niin, että eläimillä ja kasveilla on hyvät elinolosuhteet vesistöissämme.

Dan Ojanlatva on lähettänyt droneen ottamaan kuvia joesta
Kuva: Norrbottenin lääninhallitus

Interreg Pohjoinen-ohjelman EMRA-hankkeen keskiössä on tietojenvaihto ja elinympäristöjen ennallistaminen Luulajanjoessa ja Kemijoessa. Tavoitteena on vaihtaa tietoja muun muassa ympäristöjen ennallistamismenetelmistä vesistöissä, joihin vesien säännöstely on vaikuttanut. Hankkeessa kerätään myös uutta tietoa Luulajanjoen ja Kemijoen kalastosta. Lisäksi toteutetaan fyysisiä toimenpiteitä, joilla poistetaan vaellusesteitä ja parannetaan vesieläinten ja -kasvien elinympäristöjä. Hankkeessa ovat mukana ELY-keskus, Kemijoki Oy, Metsähallitus, Luonnonvarakeskus (LUKE), Norrbottenin lääninhallitus ja Vattenfall Vattenkraft AB. Työ jatkuu heinäkuuhun 2022 saakka.

Ruotsalais-suomalaisen yhteistyön ansiosta hankkeessa voidaan vertailla geneettistä tietoa kaloista, jotka elävät vesivoiman tuotantoa varten säännöstellyissä vesistöissä Ruotsissa ja Suomessa. Tarkoituksena on selvittää, esiintyykö kalakannoissa sisäsiittoisuutta. Tuloksia verrataan sen jälkeen kahden säännöstelemättömän joen kalojen geneettisiin tietoihin. Lääninhallitus kalasti tänä kesänä harjusta ja taimenta suunniteltua tutkimusta varten. LUKE ja Metsähallitus ovat keränneet syksyn aikana taimenia Suomessa.

Taimen
Kuva: Norrbottenin lääninhallitus

Vattenfall Vattenkraft AB on merkinnyt aiemmin kaloja Luulajanjoessa, minkä ansiosta se on voinut tänä kesänä kartoittaa luotauksen avulla kalojen kutualueita ja elinympäristöjä. Lääninhallitus on samaan aikaan valmistellut Lilla Luleälven -joen Pärlälven-nimisen sivujoen kunnostamista. Alue on kuvattu droonilla, mikä palvelee hanketta pitkällä aikavälillä. Metsähallitus ja ELY-keskus ovat inventoineet Kemijoen sivujokien biotooppeja sekä ojia ja vaellusreittejä valuma-alueilla.

EMRA-hankkeessa tapahtuu myös kalanviljelyä koskevaa tietojenvaihtoa Vattenfall Vattenkraft AB:n ja Kemijoki Oy:n välillä. Lääninhallitus vieraili äskettäin Kemijoki Oy:ssä ja LUKEssa vaihtamassa tietoja sähkökalastustutkimuksesta syvemmissä vesistöissä. Luonnonvarakeskus LUKE tekee parhaillaan haastattelututkimusta taimenen merkityksestä paikallisväestölle Pohjois-Suomessa. Tutkimuksen tulokset kootaan yhteen talven aikana.

Lue lisää