Kuukauden hanke – VanProd, Uusia vanadiinin talteenottomenetelmiä

VanProd-projektin päätavoite on kehittää vanadiinin talteenottoteknologioita kiinteille ja nestemäisille kaivosjätteille. Projektissa karakterisoidaan vanadiinijätteitä Pohjoisella alueella, kehitetään innovatiivisia kemiallisia ja biologisia uuttomenetelmiä vanadiinille kiinteistä mineraalijätteistä sekä kehitetään vanadiinin talteenottomenetelmiä nestemäisille kaivosvesille ja uuttoliuoksille. Potentiaalisina vanadiinirikkaina mineraalijätteinä voidaan ainakin pitää Norjan Titania AS:n ja Suomen Mustavaaran näytteitä, ja nämä kaivosnäytteet on valittu uuttokokeisiin. Kohonneita vanadiinipitoisuuksia suodosvesissä on analysoitu Mustavaaran kaivosalueella ja parhaillaan kaupallisia sekä Oulun yliopistossa kehitettyjä adsorbenttimateriaaleja testataan vanadiinin adsorptioon suodosvedestä.

 

Projekti on alkanut syyskuussa 2017 ja päättyy elokuussa 2020. VanProd-projektin konsortio koostuu kolmesta partnerista: Oulun yliopisto (Suomi), UiT Norjan arktinen yliopisto (Norja) ja Kjeøyn tutkimus- ja koulutuskeskus (Norja), sekä yhteistyökumppanista: Linnaeuksen yliopisto (Ruotsi). Projektiin osallistuvien tutkimusryhmien osaamisalueet täydentävät hyvin toisiaan. Konsortiolla on vahva osaaminen liittyen metallien talteenottoon, kaivosjätteiden kemialliseen ja mikrobiologiseen karakterisointiin, ympäristövaikutusten arvioimiseen ja riskien arviointiin. Rajat ylittävä yhteistyö on mahdollistanut, että projektilla on ollut tutkittavana useiden eri kaivosnäytteiden näytteitä sekä laajemmin käytössä erilaisia karakterisointimenetelmiä ja tutkimuslaitteistoja. Syyskuussa 2019 järjestetään uuttoihin liittyvä työpaja Kjeøyn tutkimus- ja koulutuskeskuksessa Norjassa.

 

 

Lisätietoa hankkeen tuloksista ja aktiviteeteista:

Projektin nettisivu: https://www.oulu.fi/pyokemen/node/48279)

ResearchGate: (https://www.researchgate.net/project/VanProd-Innovation-for-Enhanced-Production-of-Vanadium-from-Waste-Streams-in-the-Nordic-region).