Lisää EU-miljoonia Interreg Pohjoinen-ohjelmalle

Euroopan komissio on hyväksynyt Interreg Pohjoinen-ohjelman muutosanomuksen. Tämän mukaan ohjelmalle siirretään 18,4 miljoonaa euroa lisärahoitusta, jota voidaan jakaa ohjelma-alueelle tulevina vuosina.

 

”Fantastinen mahdollisuus sekä uusille että vanhoille hanketoimijoille ja koko ohjelma-alueen kilpailukyvylle!” sanoo Johan Antti, Norrbottenin lääninneuvos ja Interreg Pohjoinen- ohjelman hallintokomitean jäsen.

 

Nyt on tärkeää että Interreg Pohjoinen-ohjelmaan saadaan hakemuksia, joille voidaan jakaa rahoitusta. Interreg Pohjoinen- ohjelman rahoituksen tarkoituksena on tukea rajat ylittävää yhteistyötä, joka vahvistaa ohjelma-alueen taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Ennen kaikkea lisäämällä alueen kilpailukykyä ja viehättyvyyttä. Ohjelma kattaa Pohjois-Ruotsin, Pohjois-Suomen, Pohjois-Norjan sekä koko Sápmin.

 

Mahdollisuus jakaa ylimääräistä rahoitusta johtuu siitä että toiset EU- ohjelmat eivät päässeet käyntiin odotettuun aikaan. Saadakseen lisärahoitusta on Interreg Pohjoinen- ohjelma anonut ohjelmanmuutosta.

 

Käynnissä olevan hakukierroksen aikana, joka avattiin 14. joulukuuta ja suljetaan 28. helmikuuta 2019, ohjelma tarjoaa mahdollisuuden käyttää kahta yksinkertaistamismallia, joilla helpotetaan hankkeiden hallintoa. Lisätietoa yksinkertaistamismalleista ja 2019 – hakukierroksista löytyy kotisivuilta.