Rajattoman hyviä tuloksia – Interreg Pohjoisen tukemana

Ohjelman tuloksista voi lukea Interreg Pohjoisen hallintoviranomaisen laatimasta vuoden 2020 vuosiraportista. Hankkeisiin on joulukuun 2020 loppuun mennessä kohdennettu yhteensä 56,85 miljoonaa euroa EAKR-varoja ja 9,43 miljoonaa euroa Norjan IR-varoja. Tämä merkitsee sitä, että kaikki ohjelmassa käytettävissä olleet varat on nyt myönnetty Ruotsin, Suomen ja Norjan välisille rajatylittäville yhteistyöhankkeille.

Solveig Labban arkisto, AIDA II-hanke

Interreg Pohjoinen ohjelmasta on rahoitettu yhteensä 118 hanketta. Vuoden 2020 aikana hankkeiden määrä kasvoi 23 uudella hankkeella, joissa muun muassa kehitetään porojen teurastukseen ja paloitteluun liittyvää koulutusta ja liiketoimintamalleja, Pohjoiskalotin vähemmistökielille yhteistyöalustaa, saamelaisen kulttuuriperinnön vahvistamista ja esille tuomista yhteistyössä käsityöläisten, taiteilijoiden ja muiden kulttuurityöntekijöiden kanssa, pyöräreittien paketointia sekä pohjoisen Pohjanlahden meriympäristön suojelutyötä ja hallinnointia.

Tiesitkö että?

  • Ohjelman 37 hyväksyttyyn tutkimushankkeeseen on osallistunut yhteensä 427 yritystä.
  • Toimintalinjassa yrittäjyys on rajat ylittäviin markkinointitoimiin osallistunut 394 yritystä
  • Alueen kulttuuriperintöä korostaviin toimenpiteisiin on osallistunut 11 481 henkilöä.
  • Luonnon-ja elinympäristöjen suojelutasoa parantavia toimenpiteitä on toteutettu 2,7 miljoonan hehtaarin suuruisella alueella.
  • Rajat ylittäviin liikkuvuusaloitteisiin liittyviin toimiin on osallistunut 2 398 henkilöä. Tämä on osaltaan parantanut rajat ylittävän liikkuvuuden edellytyksiä työmarkkinoilla.